Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Tirrin elämää ja treenausta

TiTi-uu

"Se on niin pieni, ettei kukaan sitä huomaa, mutta se on aina halunnut nähdä kuinka Nuuskamuikkunen vaeltaa kohti Muumilaaksoa. Kukaan ei ole koskaan kysynyt sen nimeä ja se pyysi, että Nuuskamuikkunen voisi keksiä sille nimen jollaista ei olisi kenelläkään muulla."

"Pieni omituinen otus, juuri sen näköinen ettei sitä tarvitse ottaa huomioon. Kaksi kainoa silmää tukkatöyhdön alla. Se on varautunut, mutta samalla utelias ja rohkea. Se puhuu paljon ja saa iloisen - surullisen nimen. Vain yhtä se arvostaa ja ihailee enemmän kuin ketään muuta..."

10.11.2010 - 19:06

Baltian turnee 2010. Auto pakattiin ja viiletettiin satamaan, kultakortilla suoraan laivaa aivan keulille, kirjaimellisesti! Tallinnasta otettiin suunta kohti Latviaa. Rennonletkein mielin posoteltiin menemään ja välillä pysähdyttiin kahville ja ihastelemaan paikkoja. Ajetttiin aivan Latvian rannikkoa ja oli hienoa päästä näkemään kauniit pitkät hiekkarannat, vaikka keli oli jo hyytävä :)

Illalla oltiin perillä Riikassa. Hotelli oli keskustassa, aivan Stockmannin kulmalla :) Hieno kylpylähotelli jonne Tipukin asteli kovin tärkeänä. Illalla lähdettiin syömään ja nautiskeltiin pitkästä aikaa vapaa-ajasta! Tipu oli iltalenkillä sitämieltä että Riika on aivan p****a eikä siellä voi yksinkertaisesti tehdä tarpeitaan vaikka hotelli sijaitsi aivan pienen kauniin puiston vieressä. Lauantai meni kutakuinkin tutustuessa Riikaan, syöden ja koiria puunaillen. Tipukin suostui vihdoin tekemään isotkin tarpeet.

Sunnuntaina oli vuorossa kauan jännitetty näyttelypäivä! Paikka oli jokseenkin ulkoota ahtaan oloinen, mutta sisälle mentäessä paljastuikin kohtuullisen mukavat tilat. Kehää odoteltiin jonkin verran ja naureskeltiin hauskalle tuomarisedälle joka kyllä jokseenkin oli pelottavan äkkipikainen liikkeissään... Tipu oli suht ok näyttelypaikalla, vielä olisi voinut olla vähän rennompi. Kehässä se oli kuitenkin edukseen ja palkittiin upeasti. Tuloksena siis Baltian Voittaja 2010 näyttelystä: ERI, PN1, CAC, CACIB, ROP, BALTW-10 ja LV MVA!!! Tämä varmisti Tipulle siis Latvian muotovalion arvon, sekä Baltian Voittaja tittelin :) Iloksemme saimme myöskin viimeisen tarvittavan ulkomaisen CACIB:n jotta seuraavana vuonna voimme alkaa metsästämään viimeistä kansainvälisen muotovalion arvoon tarvittavaa CACIB:a. Ennen ryhmiä käytiin hotellilla katsomassa Harry Potter elokuva ja lepäiltiin vähän. Näyttelypaikalle takaisin tullessamme jouduttiin aikamoiseen shokkihoitoon kun hallilla esiintyi mm. torvisoittokunta ja kokoamakehässä takanamme oli suoraa huutoa huutava mudi.... Tipu oli jokseenkin järkyttynyt mutta kokosi itsensä kertakaikkiaan upeasti! Illalla käytiin syömässä ja kilisteltiin onnistuneelle Latvian matkalle :) Maanantaina suuntaamme nokan kohti Viroa hissukseen ajellen.

Tirri ja Xiina päästävät höyryjä Cesiksessä. 

Päätimme käydä katsastamassa Latviassa paikan nimeltä Cesis. Lähinnä halusimme nähdä Cesiksen linnan, mutta päädyimme etsimään myöskin yöpaikan sieltä. Eihän meillä ollut kiire minnekkään, seuraavat näyttelyt olisi vasta lauantaina tartossa. Linna oli upea ja maisemat vieressä vielä upeammat. Majapaikkamme oli kertakaikkiaan ihana jenkkityyliin rakennettu pikkuhotelli jonka yhteydessä oli myöskin pieni "maatila" jossa oli hevosia, aaseja, ankkoja, lampaita ja kaikkea mitä kuvitella saattaa! Kerrassaan upea paikka. Tirri ja Xiina saivat vapaana painella menemään pitkin nurmikkoa ja kyllä ne juoksivatkin! Monen päivän Riikan pölyt karisivat hetkessä siinä menossa.

Seuraavana päivänä jatkoimme Otepäähän ja yövyimme siellä. Melko hiljaista oli "hiihtokylässä" näin alkutalvesta. Kuvassa Otepään valkoisentalonvahti. 

Perille määränpäähämme Tartoon pääsimme keskiviikkona ja hotellina toimi tuttu Rehe. LUX huoneet eivät olleet ehkä megatsoa mutta tilavat ne olivat ja saunalliset. Ihana oli päästä saunaan! Pari päivää kerittiin viettämään näissä huoneissa kun oli aika vaihtaa huoneita. Meille oli järkätty eri huoneet kun nämä olivat varattuja ja perjantaina koiraihmiset täyttivät hotellin. Päästiinpäs oikeasti kivoihin huoneisiin, takat ja saunat oletuksena tietenkin :) Monalla ja Vesalla oli oikein Sviitti! Iltoja oli siis mukava istuskella. Lauantaina oli suunta kothi Tarton messukeskusta ja näyttelyhärdelliä. Tipun kanssa kehään oli tulossa musta ranskalainen uros Ribarrouy de val Soannan. Tipu oli tuomarin mielestä tänään parempi ja niin Tipu pääsi edustamaan itseään ryhmäkehään. Päivän saldo siis: ERI, PN1, CAC, CACIB, ROP ja EE MVA!! Ryhmäkehässä ei taaskaan menestytty mutta oli hieno päästä oikein isoon ryhmäkehään näyttäytymään ja saamaan taas lisää kokemusta.

Sunnuntain näyttelyt menivät samalla kaavalla ja tuomarina toimi Lena Danker. Tipu oli tällä kertaa melkolailla varautunut kehässä mutta kun päästiin kunnolla juoksemaan Tirri taaskin piristyi. Lena oli myöskin sitä mieltä että Tirri on ROP ranskalaisen ollessa jälleen VSP. HUIPPUA!

Sunnuntai-iltana skoolattiin jälleen todella loistavasti menneelle viikonlopulle. Maanantaina lähdettiin kohti Tallinnaa ja kotona oltiin myöhään illalla. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Tirri saalisti kolmesta kansainvälisestä isosta näyttelystä hurjat kotiintuomiset: 3xROP, 3xCACIB, 2xCAC sekä tittelit BALTW-10, LV MVA ja EE MVA! Ei lainkaan hullumpi reissu!

23.10.2010 - 22:46

Hurjan vilkas viikonloppu HIHS:n ja näyttelyn merkeissä! Perjantai meni mukavasti HIHS:ssä ihan iltaan ja lauantaina lähtö Seinäjoelle oli niinkin aikaisin kuin varttia vaille 5 :) Kahjoa! Matkaseuralaisina oli Päivi ja Gilda, Tipun kanssa näyttelyyn lähti myös russelit Chiara ja tyttönsä Cara, joten tekemistä oli melkein liiaksi asti. Paikalle saavuttiin kumma kyllä ajoissa, huonosta ajokelistä riippumatta (Parkanon kohdalla alkoi täysi talvi!!). Ensiksi oli russeleiden kehä, jonka jälkeen odottelua, odottelua ja odottelua ennen pyreneesejä.

Russeleilla meni kohtuu kivasti vaikka Chiarakin oli pahasti vielä valeraskaana. Chiara VAK ERI ja Cara sai EH:n.

Tirri taasen repäisi tiukalta tuomarilta, Paavo Mattilalta, ERInomaisen, oli VSP ja sai CACIBin. Johanna Zoco oli ROP :) Tirri liikkui tänään jos ei nyt tosi huonosti, niin ainakin huonommin kuin yleensä. Toki alustakaan ei olltu paras mahdollinen ja tätikin hillui vähän minne sattuu ;)

Hyvä hallireeni kaikinpuolin Baltianturnetta ajatellen! Kiitos hyvästä seurasta Päiville!! Oli ihana olla pitkästä aikaa reissussa :) Huomenna taas HIHS:n heti aamutuimaan, jottei liikaa pääse nukkumaan :P  

11.10.2010 - 22:31

Tirrikäinen matkasi Tuuloksen Ryhmänäyttelyyn Hämeenlinnan kupeeseen tarkoituksena treenata hallinäyttelyitä. Aamutuimaan lähtiessä jo valmiiksi hieman myöhässä, tajusimme lähemmäs Hämeenlinnaa tultaessa että itse näyttelypaikka sijaitsee paljon kauempana ja kiire senkun kasvoi :P Asiaa ei yhtään helpottanut se, että näyttelypapereita ei ollut tullut minulle postissa ja vielä aamulla matkalla kävimme keskustelua toimihenkilöiden kanssa siitä, pääseekö Tirri edes osallistumaan koko näytelmään :D Paikanpäällä sitten kipinkopin kansliaan, paperit kouraan ja kehää seuraamaan. Onneksi kehä oli myöhässä sillä kaaos paikanpäällä oli melkoinen.... Ei kovin hyvä aloitus halliuralle... Tirri suoriutui kuitenkin jälleen ERInomaisesti ja kokosi itsensä yllättävän hyvin kehässä. Arvosteltaessa aavistuksen epäröi, mutta suostui taasen syömään ja rentoutui nopeasti. Hieno Tiwwi!

Kehässä oli muutama muukin ja mikäs sen mukavampaa! Tirri lunasti jälleen itselleen Erinomaisen tuloksen ollen PN1 ja VSP, Pyrrhiuksen ollessa ROP :)

30.09.2010 - 07:23

Viralliset lonkka ja kyynärtulokset tulivat ja mikäs sen hienompaa kuin jatkaa juoksun odottelua tuloksilla Lonkat B/A ja kyynärät 0/0 :) Loistavaa upeaa mahtavaa!

19.09.2010 - 21:16

Vihdoin sen uskaltaa sanoa ääneen! TiTi-uu on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Juoksuja odotetaan heti alkuvuodesta 2011. Urokseksi on valittu kerrassaan komea ja ihastuttava herrasmies Khaos, tarkemmin Khaos du Val du Vent Doré. Khaos on menestynyt hienosti keski-euroopan näyttelykehissä, ollen mm. Belgian erikoisnäyttelyn Best In Show 2010! Lisää tulevasta yhdistelmästä voit lukea suoraan TiTi-uun kasvattajan sivuilta personal.inet.fi/cool/entrenous/pyrpentuja.htm.

TiTi-uu ja upea sulhasensa Khaos

     

 

13.09.2010 - 18:49

Tulipas ajatus viime viikonloppuna että päivittäisin jälleen blogiamme muutamien ihmisten toiveesta ja ehkäpä ihan omasta hullusta päähänpistosta :) Melkeinpä vuosi on kulunut ilman päivityksiä... Johtunee kiireisestä elämästä ja hurjasti vähentyneistä viikkoharrastuksista. Ai ai, mutta näin se elämä meitä välillä tahtomattamme kuljettaa. älkääpäs ihmetelkö kun tuonne jo edesmenneille kuukausille ilmestyy juttuja, mitä nyt satun muistamaan. Lähinnä näyttelykuulumisia.

Tänään oli SE päivä jota olemme jo melko suurelle joukolla jännittyneinä odottaneet: Tirrikäiseltä otettiin Kai Skutnabin toimesta viralliset lonkka, kyynär ja polvikuvat. Taas kasvatta manaili turhaan (KjehKjeh), sillä Skutin mielestä Tipulla oli kaikki suorastaan priimakunnossa! Polvet siis 0/0, kyynärät ok ja ne niin pelätyt lonkat lähtivät lausuttavaksi A/A:na :) Jippijaijei! Eipä kuitenkaan juhlita aivan vielä liikaa, sillä pitääpä odottaa vielä virallista lausuntoa. Skutin sanoin "jos ne B:nä takaisin tulevat niin lausujalla on ollut varsin nihkeä ja huono päivä". Huh, nyt nenulit kohti seuraavia juoksuja josta Tipu olisi sitten tarkoitus astuttaa :) Tarkemmin siitä kun ensiksi kasvattaja on suunnitelmansa sivuillaan julkistanut.

11.09.2010 - 19:15

Paljon pelätty Porvoo ja norjalainen tuomari Leif Ragnar Hjort... Tulokset yllättäviä ja tuomarikin paljastui ennakoluuloista poiketen varsin vitsikkääksi ja leppoisaksi mieheksi :) Tuliaisena erinomainen näyttelymuisto ja Tirrin ensiesiintyminen valioluokassa toi lisäksi kotiin viemisiksi tuloksen VAL ERI, VAK1, ROP. Kilpakumppaninamme oli ihastuttava pyreneesineito joka kuitenkin ilmeisesti esiintyi väärässä luokassa (avoimissa) ja otti jo valiona sertin vastaan... Jospa olisin tämän tiennyt näyttelypaikalla ja ennen kehää olisin voinut sanoa että nyt pikapikaa kehäsihteerin puheille! 

Leif ihastu Tipuliin ja lässytteli sille mukavia ja heitti muutaman vitsinkin siinä sivussa jolle saatiin kehäsihteereiden kanssa käkätellä. Toivotteli onnea isoon kehään ja pyysi ravaamaan vielä yhden lisäkiekan kun koira liikkui niin ihastuttavasti :) Haffusetä! Ryhmässä pyörähdettiin ja sitten kotiin!

Leifin arvostelu Tipestä: 

Excelent Type + size. Excellent head & expression. Correct mouth. Excellent strong neck. Very well angulated. Strong chest + topline. Correct tail. Excellent coat. Moves breed typically. With breed typical temperament. 

04.09.2010 - 19:01

Tänään Helsingin näyttelyssä TiTi-uu, 3 päivää yli 2-vuotta, AVO ERI, AVK1, PN1, SERT, ROP ja FI MVA!!!! Tuomarina toimi rodun hyvin tunteva ja ruotsissa paljon pyreneesejä arvostellut Paul Stanton joka oli hyvin tohkeissaan saadessaan valioittaa meidän Tirrin!  Päivä venyi pitkäksi mutta onneksemme Mona ja Hanski oli varustautunut hyvin mm. skumpalla ja muilla herkkueväillä :)

Tirrin arvostelu jossa ei kehuja vältelty: 

Excellent type, lovely balance. Beautiful head&expression. Could have more underjaw. Excellent neck&topline. Good bone. Good harmony in angulations. Excellent body and muscles. Coat quality is quite good. Strong topline. Wonderful side movement. Super temperament. 

Ryhmässä Eva Eriksson oli kovin kiinnostunut Tirristä mutta tälläkään kertaa ei sijoitusta heltinyt :)

Tässä vielä kuva valioTirristä             

 

24.08.2010 - 21:11

Lauantaina suuntana oli Kouvola ja matkaan lähdettiin hyvissä ajoin, vaikka pyrtsikehä alkoikin vasta myöhemmin päivällä. Tarkoitus oli keretä katsomaan russelikehän loppupään koirat mutta paikalle päästiin juuri kun kehä oli ohi ja russelistit koirineen hävinneet kuin tuhkat tuuleen. Noooh, olihan meillä ihan oikea tarkoituskin miksi tulimme monta tuntia etukäteen näyttelypaikalle, olimme sopineet treffit pitkästä aikaa Soilen kanssa (tirrin kasvattaja).  

Soile siisti Tirriä ja siitä tuli taas oikein sieväläinen. Kehään mentiin melko rennonletkein mielin, olihan päivää jo useita tunteja takana ja pahin jännitys oli tiessään :) Tirriin oli myös kovempi luotto kuin aikoihin, sillä muutama viikko takaperin Nokialla, se onnistui laukaisemaan pahimman kehäjännityksensä ja jopa söi paskahalvauksen tilasta kehässä!! Ihanaa!

Kehässä Tipu esiintyi sievästi vaikka jokseenkin löysästi. Johtui varmaan kuumasta päivästä ja piiiiitkästä odotuksesta. Tipu sai kunnian olla ainoa rotunsa edustaja ja ryhmäkehään lähdetiin pyörähtämään sillä tuloksena omasta kehästä oli NUO ERI, NUK1, PN1, SERT ja ROP!

Ryhmän tuomaroi Päivi Eerola joka tutki koirat hyvin tarkkaan läpi kokoamakehässä, extrakokemus taas plakkariin, ja vielä hyvä sellainen! Sijoitusta ei isossa kehässä tullut mutta sitäkin hienompi kokemus ja näyttipä Tipuli ehkäpä hienointa raviaan koskaan! Pitkän päivän päätteeksi Tirri nukkui sikeästi loppupäivän. 

Tirri SERT ja ROP Kouvolassa           

Heinolassa ei mennyt ihan niin loistavasti, kuitenkin Tirri esiintyi ensi kertaa paskahalvauksien jälkeen miestuomarilla oikein sievästi ja oli rento koko ajan. Tästä tuloksena EH ja luokkavoitto. Taas hyvää kokemusta rikkaampana :)  Samaan aikaan russelikehässä Chiaran tyttö Cara oli 30 koiran joukosta PN2 ja sai ensimmäisen SERTinsä! Vau!! 

09.08.2010 - 21:34

Odotettu Nokian reissu! Nokian ryhmikseen osallistuu jälleen huisi määrä pyreneesejä kasvattaja Willemine Van Deijlin arvosteltavaksi. 20 toinen toistaan hienompaa koiraa oli saatu näytille! Ihanaa nähtä pyrrit niin monilukuisena normaalimman 3 koiran sijaan...

Kehä jännitti ehkä enemmän kuin normaalisti, eikä suinkaan vain Tirrin saamien paskahalvausten takia vaan vielä kaiken kukkuraksi neidillä on juoksu päällä... Empä uskaltanut ihmeitä odotella vielä kun huisin kuuma oli kelikin. Kehässä Tirri kuitenkin yllätti (milloinhan sen yllätyksen loppuvat) sillä se seisoi arvosteltavana kuin vanha konkari ikään! Suolapatsaan lailla se tönötti ja antoi tuomarin tutkia itsensä todella hienosti! Kaiken kruunasi se, että sain sille ihka ensimmäisen makupalan anettua kehässä sillä suurin jännitys oli tipotiessään! Mahtavaa upeaa loistavaa!! Tämä oli kaikista suurin voitto!

Mutta kuten saduissa, voi joskus tapahtua lisää ihmeitä! Willemine nosti Tirri parasnarttu kakkoseksi joka oikeutti Tipun viidenteen sertiin!! Jälleen Tirrikäinen hävisi ainoastaan Josetelle!! Mitä ihmettä?!? Huh ja hoi! Meidän Tirri on melkoinen tyttö! Tuloksena jälleen suurilukuisesta näyttelystä NUO ERI, NUK1, PN2 ja SERT!!!

Kotiin lähdettiin jälleen melkoisen mairea hymy naamalla ja hieno arvostelu takataskussa :)  Mun pikkuinen tiitiäinen!

Willeminen arvostelu: 

Excellent type, grey bitch. Good structure of coat. Excellent outline. Lovely head, expressive. Excellent scull and muzzle. Dark eyes. Excellent tipping ears. Good topline. Excellent chest. Light bone. Excellent angulation in rear and front. Good croup and tail. Slightly loose in elbows. Excellent presentation and character. Excellent movement and tail carriage.